Miten minusta tuli katolilainen?

7387321800_fbdfef475d_oOmalta osaltani voin sanoa sen tapahtuneen pikkuhiljaa.

Alussa itselläni oli kysymyksiä pitkä  lista: Onko Jumalaa olemassa? Miksi on niin monenlaisia uskontoja? Jos Jumala on olemassa, miksi hän ei näyttäydy? Miksi maailmassa on niin paljon pahaa? Onko olemassa iankaikkista elämää? Näitä kysymyksiä  luulen esittäneeni vuosien varrella lähinnä itselleni, koska rippikoulun jälkeen aikuisiällä ei enää tullut tilannetta, missä olisin luontevasti uskaltautunut kysymään elämänkatsomuksellisia kysymyksiä. Keskustelu papin kanssa ei tullut mieleeni.

Hain vastakaikua omille kysymyksilleni arjesta ja omista elämänkokemuksistani. Televisiosta, kirjoista, ystävistäni jne. Tulin vuosien kuluessa yhä vahvemmin siihen käsitykseen, että Jumalaa tuskin on olemassa. Oman elämän hallintaan tarvitsi vain päättäväisen asenteen ja uskoa omiin kykyihin. Kaikki elämässä tuntui olevan itsestä kiinni. Jotakuinkin näin: ”Jos syön terveellisesti, niin elän pitkään.” ”Jos käyn työssä, niin tienaan rahaa ja se on hyvä pohja tulevaisuudelleni. ” ”Jos minulta jotain puuttuu, niin sen myös saan, jos tarpeeksi yritän.”

Näinä vuosina luulen omien ajatusteni pyörineen aika tiuhasti itseni ympärillä. Hengellinen keskustelu, jota kävin, tapahtui vain vahvasti omaa hyötyä tavoitellen, eli ”mikä minulle olisi parasta?”

Katseeni alkoi kääntyä, kun osallistuin katolisen kirkon avioliittokurssille. Siellä puhuttiin kristillisestä uskosta ja Raamatun tapahtumista selkeästi ja maanläheisesti. Se oli minusta yllättävää ja teki minuun vaikutuksen ensimmäisestä kerrasta alkaen. Yhtä selkeää vastausta elämän tarkoitukseen kuin Linnunradan käsikirjassa liftareille (42) en kurssin aikana saanut, mutta aloin etsiä vastauksia eri suunnasta kuin aikaisemmin. Se, että joku olisi latonut eteeni suorat vastaukset elämäni kysymyksiin, ei olisi kääntänyt katsettani toisaalle, pois itsestäni ja oman edun tavoittelusta. Nyt koin, että sain pienen uskon kipinän, jonka avulla lähdin etsimään lopullisia vastauksia.

Miten ajatukseni ovat muuttuneet matkan varrella? Luulisin isoimman muutoksen koskevan kirkon hierarkiaa. Jos kuulut kirkkoon, niin se ei tarkoita, että olisit varmistanut taivaspaikkasi, eivätkä papitkaan (valitettavasti) ole synnin yläpuolella. Kirkko itsessään ei tee syntiä, vaan ihminen sen tekee. Jos olet kristitty, ei ole mikään automaatio, että teet vain hyvää. Kaikki ihmiset ovat samanarvoisia, olipa kyse maallikosta, papista, piispasta tai itsestään Paavista. Taivaspaikkaa ei myöskään voi ostaa vaikkapa maksamalla avokätisesti almuja, jos samalla tekee pahaa elämässään oleville ihmisille. Mitro Repo sanoi joitakin päiviä sitten tv-haastattelussa, että ihmisen rehellisyys punnitaan joka päivä. Se on totta. Ihminen tekee joka päivä valintoja hyvän ja pahan välillä.

— Antti Kuhlberg —

Advertisements