Kääntymiseni

imagesPienenä (luterilaisena) poikana minä rukoilin Jumalaa. Uskoni lapsena tuli varmaankin jostakin seurakunnan kerhosta tai siitä kun koulun kanssa käytiin seurakuntatalolla. Rukoilin myös, kun joskus olin yksin kotona ja pelkäsin.  Rippikoululeirikin oli minulle jokseenkin positiivinen kokemus kirkosta ja uskosta. Jossakin vaiheessa nuoruuttani aloin rukoilla iltaisin Isä meidän –rukousta. Tätä kestikin aina teinivuosiin asti, rippikoululeirinkin yli. Sitten koitti vain päivä, jonka jälkeen en enää jaksanut, olin luultavasti 16-tai 17-vuotias. Muistan melko hyvin sen, että tämän jälkeen aloin tuntea rinnassani kasvavaa painetta. Sellaista patoutunutta levottomuutta ja pahaa oloa joka ei oikein millään lähtenyt. Näihin aikoihin kävi usein myös niin, että kun viikonloppu tuli ja olin lähdössä ulos ystävien kanssa (usein alkoholinkäytön merkeissä) minut valtasi suuri levottomuus. Tämä levottomuus on elämässäni ollut aina merkkinä siitä, että nyt ei kaikki ole kunnossa. Silloinkin tiesin tämän. Ongelmana oli vain se, että en tiennyt mitä muuta olisin tehnyt.

Minun uskoontuloni sekä katolilaiseksi kääntymiseni on samanaikainen tapahtuma. Siksi kun puhun kääntymisestä, tarkoitan usein uskoontuloa. Levottomuus ja vaikeudet valmistivat minua Jumalan kohtaamiseen. Kunnolla kääntymisprosessi lähti käyntiin kun luin ylioppilaskirjoituksia (englannin kieltä) varten harjoitukseksi C.S Lewisin kirjaa Mere Christianity. Jumala alkoi puhua minulle tämän kirjan kautta. Hän herätti minussa mielenkiinnon kristillisyyttä kohtaan. Lewis esitti kristinuskon hyvin järkevässä valossa. Se oli jotakin aivan muuta, tai ehkä enemminkin täydempää, kuin mitä minulle oli koulussa –tai edes rippikoulussa – siitä kerrottu. Erityisesti minuun osui Lewisin kuvaus ihmisistä, jotka seuraavat Jeesusta: Jumala tekee heille jotakin. Hän muuttaa heidät. Hän alkaa tehdä työtä heissä ja siksi he muuttuvat. Ei niinkään heidän ulkoinen käytöksensä (vaikka sekin), vaan heidän sisäinen olemuksensa.

Oikeastaan minun kääntymistarinani voisi päättää tähän. Lewisin kirjan luettuani minussa heräsi halu olla kristitty (ja sillä tiellä edelleen olen)! Ihmeellistä. Koko elämäni olin kuulunut kirkkoon, käynyt läpi kaikki uskontotunnit ja rippikoulut, ja nyt vasta halusin olla kristitty! Sattuipa niin sopivasti, että tutustuin tuona keväänä ja tulevana syksynä serkkuni kautta moniin katolilaisiin, joiden esimerkki (ehkä eniten heidän olemuksensa) teki minuun suuren vaikutuksen. Oli totta mitä Lewis oli kirjoittanut: Jumala selvästikin tekee jotain Häntä seuraaville ihmisille. Lukemani ja kokemani perusteella, minusta oli luontevaa liittyä katoliseen kirkkoon. Katolisuus vakuutti minut myös historiallisella jykevyydellään sekä oppinsa johdonmukaisuudella.

Liittymiseni katoliseen kirkkoon (josta on nyt noin seitsemän vuotta) oli vasta alkua tässä kääntymistarinassani, jonka toivon jatkuvan läpi elämän. Suosittelen kaikille ehdottomasti uskoontuloa, sekä uskon harjoittamista katolisessa yhteisössä, jonka hengellinen rikkaus on vertaansa vailla.

Daniel Karlberg

Advertisements