Politiikan ja talouden on palveltava ihmistä

davidcameronholinesspopebenedictxviPohjois-Irlannin Lough Ernessa pidettiin 17.–18.  kesäkuuta G8-maiden kokous, jota isännöi Iso-Britannia. Kokoukselle oli annettu nimeksi “A G8 meeting that goes back to first principles“. Ennen kokousta Britannian pääministeri, David Cameron, kirjoitti kirjeen paavi Franciscukselle. Kirjeessään Cameron kertoi luvanneensa paavi Franciscuksen edeltäjälle, paavi Benedictus XVI:lle kolme asiaa:

1)      Britannia maksaisi 0,7% bruttokansantuotteesta kehitysapua vaikeista taloudellisista ajoista huolimatta;

2)      Britannia keskittyisi auttamaan kaikkein köyhimpiä ja huolehtisi siitä, että sen maksama kehitysapu päätyisi niille, joiden tarve on suurin; ja

3)      Britannia pyrkisi entistä lujemmin tekemään töitä yhteisen hyvän puolesta ja toimimaan tässä pyrkimyksessään läheisessä yhteistyössä Pyhän Istuimen kanssa.

Nyt G8-kokouksen alla, lupaamansa yhteistyön hengessä, Cameron halusi kertoa, miten nämä lupaukset heijastuisivat kokouksen agendaan ja Britannian tavoitteisiin. Tavoitteisiin kuului muun muassa kaupan esteiden poistamista, aggressiiviseen veronkiertoon puuttumista ja kaivosteollisuuden eettisten periaatteiden tarkempaa määrittelyä.

Paavi Franciscuksen vastaus Cameronin kirjeeseen palautti mieleeni hänen edeltäjänsä kirjeet G8- ja G20-kokousten isännille vuonna 2009. Kuten Benedictus ennen häntä, myös papa Francesco alleviivasi ihmisen asettamista kaiken taloudellisen toiminnan keskiöön. On varmistettava, kirjoitti paavi, että kaikki poliittinen ja taloudellinen toiminta yhtäältä mahdollistaa ihmisen vapauden ja luovuuden laajimman ilmenemisen – toimipa hän yksilönä tai osana jotakin kollektiivia – ja toisaalta takaa näiden vapauksien vastuullisen ja solidaarisen käytön, kiinnittäen erityisesti huomiota kaikkein köyhimpiin. Paavi muistutti Cameronia edeltäjänsä analyysista koskien maailmanlaajuista taloudellista kriisiä. Benedictus oli todennut nykyisen kriisin osoittavan, ettei etiikka ole jotakin talouden ulkopuolista, vaan taloudellisen ajattelun ja toiminnan elimellinen ja välttämätön osa. Kaikkien niiden keinojen, joihin taloudellisen kriisin ratkaisemiseksi ryhdytään, on perustuttava totuuden etiikkaan (ethics of truth). Tällaiseen etiikan tärkein periaate on ihmisen todellisuuden kunnioittaminen. Ihminen ei ole vain “yksi taloudellinen tekijä muiden joukossa, eikä käyttöhyödyke, vaan hänellä on sellainen erityinen luonne ja arvokkuus, jota ei voida yksinkertaistaa pelkäksi taloudelliseksi laskelmaksi.” Kansainvälisen taloustieteen ja politiikan tarkoitus on palvella ihmisyyttä, alkaen kaikkein köyhimmistä ja heikoimmista, missä ikinä nämä ovatkaan – vaikkapa vasta äitinsä kohdussa.

Paavi korosti myös kansainvälisen rauhan merkitystä inhimillisen kärsimyksen vähentämisessä, ja viittasi tässä yhteydessä erityisesti Syyrian tilanteeseen. Hän toivoi, että konfliktin osapuolet saataisiin yhteisen neuvottelupöydän ääreen ja muistutti, että “rauhan saavuttaminen vaatii kaukonäköistä luopumista joistakin vaatimuksista, jotta yhdessä voitaisiin rakentaa tasapuolisempi ja oikeudenmukaisempi rauha”.

Paavi Benedictus XVI:n kirjeessä pääministeri Gordon Brownille Lontoon G20-kokouksen alla huhtikuussa 2009 liikuttiin myös taloudellisen kriisin teemoissa. Tuolloinen paavi halusi ensimmäiseksi muistuttaa pääministeriä siitä, että suuri osa maailman väestöstä elää maissa, jotka eivät kuulu G20:een. Nämä maat kärsivät kriiseistä, jotka saavat alkunsa taloudellisesti kehittyneemmistä maista. Siksi on tärkeää käyttää myös YK:n mekanismeja ja foorumeita, kun pohditaan ratkaisuja koko maailmaa käsittelevään kriisiin. Erityisen pysäyttävä oli paavi Benedictuksen toteamus siitä, että “taloudelliset kriisit syntyvät, kun – osaksi eettisten toimintatapojen rappion myötä – taloudellisella sektorilla työskentelevät menettävät luottamuksensa talouden toimintamalleihin ja rahoitusjärjestelmiin”. Jos itse luomistamme taloudellisista ja rahoitusjärjestelmistä tulee itsetarkoitus ja sokean uskon kohde, ne kaatuvat omaan mahdottomuuteensa. Siksi tällaiset järjestelmät ovat kestävällä perustalla vain ja ainoastaan silloin, kun niiden pohjalla on usko ihmiseen.

Saman vuoden heinäkuussa pidettävää G8-kokousta isännöi Italia. Paavi Benedictus XVI kirjoitti pääministeri Silvio Berlusconille, että nykyisen taloudellisen kriisin oloissakaan kehittyneet maat eivät saisi unohtaa YK:n tavoitetta tehdä loppu äärimmäiselle köyhyydelle vuoteen 2015 mennessä (YK:n vuosituhattavoitteet, englanniksi Millenium Goals). Paavi peräänkuulutti “investointia ihmisiin” kestävänä ulospääsytienä maailmanlaajuisesta lamasta. On pidettävä mielessä ihmisten ja perheiden käytännön tarpeet, totesi paavi, viitaten työpaikkojen luomisen tärkeyteen. Työ mahdollistaa perheestä huolehtimisen ja täysipainoisen osallistumisen yhteiskunnalliseen elämään. Paavi muistutti edeltäjänsä paavi Johannes Paavali II:n voimakkaista sanoista: “Yhteiskunta, jossa tämä oikeus systemaattisesti evätään ja jossa taloudelliset käytännöt eivät anna työntekijöiden saavuttaa tyydyttävää työllisyyden tasoa, ei voi olla eettisestä näkökulmasta oikeutettu, eikä sellaisessa yhteiskunnassa voida saavuttaa yhteiskuntarauhaa.”

Kuinka moni meillä Suomessa tietää, millainen puolustaja jokaisella ihmisellä on viimeaikaisissa paaveissamme ollut? Nämä paavit eivät ole jättäneet käyttämättä tilaisuutta puhua valtioiden johtajille ihmisten, erityisesti kaikkein heikoimmassa asemassa olevien (köyhät, nälänhätää kärsivät, työttömät, sorretut) puolesta.

”Lähivastuuperiaatteen mukaisesti valtion tai minkään laajemman yhteisön ei tule korvata ihmisten ja välittävien instituutioiden aloitteellisuutta ja vastuuta.”

Katolisen kirkon katekismus, 1894

”Luodut hyvyydet on tarkoitettu koko ihmiskunnan käyttöön. Oikeus yksinomistukseen ei poista hyvän universaalia käyttötarkoitusta. (…) Yhteiskunnallisen kysymyksen ratkaiseva kohta on, että Jumalan kaikille luomat hyvyydet koituisivat todella kaikkien osaksi oikeudenmukaisuuden ja rakkauden avulla.”

Katolisen kirkon katekismus, 2452 ja 2459

”Ihmisen työ on ’avain’, luultavasti ’olennainen avain’, koko yhteiskunnalliseen kysymykseen.”

Johannes Paavali II, Laborem Exercens, 3

— Miira Kuhlberg —

Advertisements