Paavin suuri vallankumous?

papacivcattEnsimmäistä kertaa historiassa katolisen kirkon kardinaalit valitsivat vähän yli puoli vuotta sitten paaviksi jesuiitan, ja vieläpä Argentiinasta, uudesta maailmasta. Hänestä ei tullut paavi Ignatiusta, ei Johannes Paavali III:a, ei Benedictus XVII:ä eikä Pius XIII:a. Hänestä tuli Franciscus, fransiskaanien kerjäläissääntökunnan perustajan pyhän Franciscus Assisilaisen mukaan. Kun kansa Pietarinkirkon aukiolla hurrasi ja huusi hänen uutta nimeään, hän sanoi: “Lopettakaa. Älkää huutako minun nimeäni, huutakaa mieluummin: Jeesus!”

Paavi Franciscuksesta on median avustuksella välittynyt kuva yksinkertaisesta ja sympaattisesta kirkonmiehestä, joka ei ole niinkään kiinnostunut kirkollisesta loistosta vaan ennemminkin loistokkuuden kaihtamisesta, vanhojen juhlallisten tapojen ja tottumusten ohittamisesta sekä erilaisten ja eri tavalla ajattelevien ihmisten kohtaamisesta sellaisina kuin he ovat.

Katolisesta näkökulmasta katsottuna uusi paavi ei ehkä sittenkään ole kovin vallankumouksellinen. Hän vahvistaa olevansa “kirkon poika” ja toteaa, että kirkon opetus monissa mediaa kiinnostavissakin kysymyksissä on selvä eikä hänen sen takia tarvitse sitä joka paikassa toistaa. Toisaalta hän kuitenkin peräänkuuluttaa muutosta, uudistumista ja hyljeksii selvästi tavalla tai toisella legalistisia tai farisealaisia uskonelämän ilmenemismuotoja.

Kirkko on kenttäsairaala

Mitä paavi tarkoittaa? Eroaako hän todella edeltäjistään? Muuttaako hän kirkon? Mitä tuo muutos voisi pitää sisällään? Viimeisimmässä, La Civiltà Cattolica -lehden haastattelussa, pyhä isä kertoo näkevänsä kirkon tämän päivän maailmassa lähinnä kenttäsairaalana taistelun jälkeen. Ehkäpä tämä ilmaisu auttaa meitä paremmin ymmärtämään, mitä paavi puheillaan tarkoittaa.

“Vakavasti loukkaantuneelta ihmiseltä on turha kysyä, onko hänellä korkea kolesteroli tai mikä on hänen verensokerinsa taso. Meidän täytyy parantaa hänen haavansa. Sitten voimme puhua muusta.” Tämä analogia toimii kirkon elämässä: Kirkon ensimmäinen tehtävä ei ole puhua abortista, homoliitoista tai talousmekanismeista vaan Jumalan rakkaudesta ja Jeesuksen Kristuksen pelastustyöstä.

Paavi haluaa kirkon julistavan evankeliumia, ilosanomaa Jumalan valtakunnasta, jokaisessa kadunkulmassa, kaikissa tilanteissa. Sen avulla me voimme “parantaa kaikenlaisia sairauksia ja haavoja”. Kirkon on oltava todellinen “äiti ja paimen”, syleiltävä ja huolehdittava kaikista ihmisistä synteineen ja vaikeuksineen ja kuljettava heidän mukanaan laupiaan samarialaisen antaman esimerkin mukaisesti.

Ihmisen kohtaaminen ihmisenä ja ihmisen rakastaminen kaikesta huolimatta on paavi Franciscukselle ominaista. Hän on ohittanut Vatikaanin ja Apostolisen palatsin byrokratian ja soittanut suoraan hänelle kirjoittaneille ihmisille, jotka ovat kertoneet ongelmistaan. Hän ei halua, että kirkko on virasto tai norsunluutorni, vaan että kirkko elää ja on läsnä, ymmärtää ihmisten hätää ja tukee ja lohduttaa. Läsnäolollaan kirkko antaa parhaan todistuksen evankeliumista. Omalla toiminnallaan paavi Franciscus antaa siitä kauniin esimerkin.

Jumala on rakkaus

Paavin toimintatavat voivat erota siitä, mihin on totuttu, mutta sanoma ja sisältö eivät niinkään. Mistä muusta kirkko muistuttaa yhtä suurella antaumuksella, lasten uskonnollisen kasvatuksen ensimmäisistä hetkistä lähtien, kuin siitä, että Jumala on rakkaus! — Deus caritas est oli myös edellisen paavin Benedictus XVI:n ensimmäisen kiertokirjeen nimi.

Paavi Franciscus selvästi haluaa palauttaa kristinuskon todellisuuden lähimmäisenrakkauden tasolle. On kuitenkin väärin ajatella, että kirkko aikaisemmin olisi jotenkin itse halunnut pysyä siitä erossa. Enemmänkin lienee niin, että kirkon sanoma Jeesuksesta Kristuksesta ei viime vuosikymmeninä enää onnistunut saamaan kuulijoita maallistuneessa yhteiskunnassa. Tällöin kirkon tehtäväksi on jäänyt eettinen keskustelu, jossa Jumalaa hädin tuskin on voinut mainita.

Paavin projekti, jos sitä sellaiseksi voi sanoa, on Jumalan rakkauden osoittaminen maailmalle, joka ei ymmärrä teologiaa eikä ole valmis loogiseen ja koherenttiin vuoropuheluun kirkon kanssa, koska kirkko perustaa argumenttinsa ja ihmiskäsityksensä luonnollisten asioiden lisäksi johonkin yliluonnolliseen.

Maailman epäuskoon voi vastata lähinnä uskosta kumpuavilla teoilla. Sanat eivät enää riitä. Siksi paavin sanat on ymmärrettävä ennen kaikkea liikkeelle panevina sanoina: ohjeina, neuvoina, kannustuksena. Paavi kutsuu kirkkoa olemaan lähetyshenkinen. Evankeliumin tarjoamisen on oltava yksinkertaista, syvällistä, loistavaa. Silloin myös kirkon moraalinen opetus asettuisi kohdalleen.

Suuri vallankumous?

Paavi Franciscus elää itse varsin perinteistä, vaatimatonta katolista elämää. Pappina hänen päiväänsä kuuluvat hetkipalveluksen rukoileminen ja messun viettäminen. Mieluusti hän rukoilee päivittäin myös ruusukon ja viettää ns. pyhän tunnin eli rukoilee palvoen eukaristista Kristusta tabernaakkelin ääressä tai monstranssin edessä.

Paavi haluaa kirkon — siis meidän kaikkien — uskovan luottavaisesti Jumalaan ja rakastavan lähimmäisiämme. Hän haluaa, että kristityt välittävät lähimmäisilleen Jumalan rakkauden konkreettisella tavalla. Hän haluaa, että kaikki ihmiset oppisivat tuntemaan Jumalan ihmiseksitulleen Pojan yhä paremmin ja haluaisivat samaistua häneen. Itse asiassa paavi haluaa kiinnittää niin uskovien kuin uskonnottomienkin ihmisten katseen Jumalan työhön maailmassa, jotta maailma uudelleen olisi valmis kuulemaan evankeliumin koko totuuden.

Mielestäni paavi Franciscuksen suurin vaikutus — tähän mennessä — on siinä, että hän pyrkii palauttamaan kirkon uskon perusasiat ihmisten mieliin ja toivottavasti myös sydämiin. Hän ei ole poistanut eikä muuttanut mitään opinkohtaa eikä vaatinut täyskäännöstä kirkon moraaliopetuksessa. Hän esittää päinvastoin, että kirkon on opetuksineen kuljettava rakastaen ihmisten rinnalla ja tuettava heitä Jumalan tahdon etsimisessä ja täyttämisessä. Hän arvostaa suuresti ripin sakramenttia ja rippituolissa saatavan hengellisen ohjauksen merkitystä. Kysymys on toimintatavoista. Niissä on paavi Franciscuksen suuri vallankumous.

— Marko Tervaportti —

Advertisements