Velvoitettu hoitamaan omia vanhempiaan?

Kasi

Ihmisiä voi velvoittaa lain kautta erilaisiin tehtäviin. Auton omistaja on velvoitettu katsastamaan autonsa ja maksamaan ajoneuvove

rot. Huoltoyhtiö on velvoitettu korjaamaan lumet omalta ”tontiltaan”, ja laki myös velvoittaa ihmistä auttamaan, jos hän näkee toisen ihmisen kadulla sairaana tai vahingoittuneena.

Voisiko lakiin lisätä myös kohdan lasten velvollisuudesta omia vanhempiaan kohtaan?

Ajatus on tarkoitusperältään varmasti hyvä, mutta tilanteessa, jossa ihmiset eivät halua hoitaa omia vanhempiaan, lain säädös voi jäädä tehottomaksi. Tehottomaksi siksi, että jos ihmisen asennoituminen ei muutu, lain vaikutus voi jäädä pinnalliseksi.

Hyvinvointiyhteiskunnassa ja sen tuomassa turvassa on paljon hyvää. Omalla kohdallani ovat tulleet vastaan erityisesti ilmainen koulutus ja terveydenhuolto. Nämä ovat palvelleet hyvin tätä yhteiskunnan asukkia. Itse laithan eivät ole minulle tätä mahdollisuutta antaneet vaan lakeja säätävien ihmisten hyvä tahto, ajatus ja päämäärä jota he ovat noudattaneet. Laki on siis ihmisten laatimaa ja täysin heidän muokattavissaan, eikä laki itsessään sanele ihmisten tekoja. Jos vaikkapa hammaslääkärit olisivat kokeneet pienten lasten hammashoidon täysin turhaksi, niin vääjäämättä, loppujen lopuksi, lakiakin olisi varmasti muutettu, ja hammaslääkäreitä koskevat velvoitteet poistettu tältä osin.

Mielestäni ymmärrämme helposti väärin lakien roolin. Ympärillämme käydään paljon keskustelua siitä, miten lakia pitäisi muuttaa, suuntaan tai toiseen, jotta asiat olisivat paremmin. Laki asetetaan hierarkiassa korkeammalle kuin ihmisen moraali, vaikka luonnollisesti se on toisinpäin. Ihmiset luovat lait, eivätkä lait ihmistä. Tämä ”lait ensin ja muu seuraa perässä” -ajatusmalli vie huomion pois tärkeimmästä, eli ihmisen omasta roolista kokonaisuudessa.

Miksen itse tarttuisi toimeen? Odotanko työssäkäyntini ja palkastani maksamieni verojen osoittavan oikeudenmukaista kunnioitusta vanhuksia tai vanhempiani kohtaan? Kumpi on tärkeämpää, laatia lainsäädäntöön lisää velvoitteita heidän turvaamisekseen vai tehdä oma henkilökohtainen uhraus omasta ajastani vanhempien hoitamiseen?

Voisiko tämä ”uhraus” olla jopa voimavara ja iloinen asia? Kun vanhempani kuolevat, en voi enää viettää aikaa heidän kanssaan tai kysyä kuulumisia. Tai auttaa heitä käymään vessassa. Luulen, että vanhempani erityisesti pitäisivät siitä, jos heidän oma lapsensa auttaisi heitä. Koska onhan suhde omaan lapseen paljon syvempi kuin suhde hoitajaan, oli hoitaja kuinka erinomainen tahansa.

Voisinko itse tehdä asialle jotain omalla kohdallani? Muutan saman katon alle tai välittömään läheisyyteen, josta yhteydenpito helpottuu. Varmasti myös vanhemmat haluavat tuntea olevansa osa perhettä, ehkä myös mielellään auttavan lastenlasten hoidossa, jos pystyvät.

Suomessa keskustelua käydään tällä tasolla:

”Suomessa elatusvelvollisuuden ulottaminen omiin vanhempiin on erittäin vaikea aihe. Jo nyt valtava määrä suomalaisia auttaa ikääntyneitä vanhempiaan näiden rahavaikeuksissa. Kun lakia ei ole, on kaikki perustunut vapaaehtoisuuteen.” (Suora lainaus Ylen uutisesta: http://yle.fi/uutiset/professori_suomalaiset_pitaisi_velvoittaa_elattamaan_omat_vanhempansa_/7108164)

Pitääkö omista vanhemmista huolehtimisen olla lakiin kirjattu pakko? Onko tosiaan huono asia, jos ihmiset huolehtivat vanhemmistaan ihan vapaaehtoisesti? Onko epävakaammalla pohjalla se, mitä ihmiset tekevät vapaaehtoisesti, kuin se, mihin on pakotettava lailla? Ei minun mielestäni. Eivätkö vanhemmat pakottamatta hoida vastasyntynyttä vauvaansakin? Varmaan laissakin sanotaan, että näin tulisi vauvojen kanssa menetellä, mutta eihän se ole se syy, miksi vanhemmat hoitavat lapsiaan. Se tulee varmasti rakkaudesta omaan lapseen. Jos tällaista rakkautta ei ole, lain kirjaimesta ei ole paljon apua.

Ehkä todellinen ongelmamme on, ettei edes vanhempien huolenpitoa lapsistaan nähdä enää yhteiskunnassa arvokkaana. Kuulin esimerkiksi aamutelevisiossa hiljattain toimittajan toteavan, että: ”Nythän se vauvavero napsahtaa vain äideille”. Tällä ymmärsin toimittajan tarkoittaneen sitä, että yleisesti naisen odotetaan jäävän kotiin lapsen synnyttyä ja näin joutuvan maksamaan ”veroa” menetetyn ajan ja mahdollisuuksien muodossa, jota työssäkäyvä miespuoliso ei joudu maksamaan.

Elämme mielestäni yhä voimistuvammin ajatusmaailmaltaan sellaisessa yhteiskunnassa, jossa ihminen onkin hyvinvointiyhteiskuntaa varten eikä päinvastoin. Jos et tuota yhteiskunnalle mitään, vaan olet menoerä kassassa, niin absoluuttinen arvosi laskee. Kuka haluaisi olla tuo riippakivi, jonka vapaaehtoinen auttaminenkin pitäisi muuttaa lakisääteiseksi?

Antti Kuhlberg

Advertisements