Eukaristian vastaanottamisesta

ensikommuunio

Ensikommuunio roomalaisessa Santissima Trinità dei Pellegrini -kirkossa.

1. “Kristillisen elämän lähde ja huippu”

Eukaristia on “koko kristillisen elämän lähde ja huippu”, ja siksi eukaristiaa vietetään katolisessa kirkossa päivittäin. Sen lisäksi tabernaakkelissa säilytettävää eukaristista Kristusta palvotaan ja rukoillaan myös pyhän messun ulkopuolella juhlallisesti esilletuotuna tai vaatimattoman hiljaisuuden ilmapiirissä. Tässä ilmenee katolinen usko Kristuksen todelliseen läsnäoloon eukaristiassa: pätevästi vihityn papin Kristuksen persoonassa tapahtuvan toiminnan kautta leivän ja viinin olemus — ei ulkomuoto — muuttuu todellisesti ja pysyvästi Kristuksen ruumiiksi ja vereksi.

Kun katolilainen ottaa vastaan pyhän kommuunion, hän tietää, ettei kysymys ole vain muistosta tai symbolista, vaan elävästä Kristuksesta, joka ihmeellisellä, salatulla tavalla antaa itsensä hänelle ravinnoksi. Jeesus astuu sisälle häneen ja ravitsee hänen sielunsa jumalallisella armolla. Se on osallistumista Jumalan iankaikkiseen elämään mahdollisimman intiimillä tavalla.

Kristuksen vastaanottaminen eukaristiassa edellyttää jokaiselta katolilaiselta niin sanottua armon tilaa. Keskeistä tässä on se, ettei hänellä voi olla tunnollaan anteeksisaamattomia vakavia syntejä eikä hän toisaalta voi elää sellaisessa pysyvässä tilanteessa, että sakramentin vastaanottaminen olisi mahdotonta, esimerkiksi kirkon silmissä pätevän avioliiton ulkopuolisessa suhteessa.

Kirkon opetuksen mukaan eläminen ei ole mahdotonta. Siitä todistavat lukemattomat esimerkit. Joskus me kuitenkin epäonnistumme tavoitteissamme, ajaudumme vääränlaisiin tilanteisiin tai kieltäydymme tyystin hyväksymästä Jumalan tahtoa jossakin tärkeässä asiassa. Tällaisessa tilanteessa katolilainen tietää, ettei hänen ole hyvä ottaa vastaan kommuuniota. Ensin on tehtävä sovinto Jumalan kanssa parannuksen sakramentissa. Sillä “se, joka arvottomalla tavalla syö tätä leipää ja juo Herran maljasta, tekee syntiä Herran ruumista ja verta vastaan” (1. Kor. 11:27).

corpuschristi

Sakramenttikulkue Pyhän Henrikin katedraalin edustalla Helsingin Kaivopuistossa.

2. “Jotta he kaikki olisivat yhtä”

Kristittyjen lauma on hajallaan. Katoliseen kirkkoon kuuluvien kristittyjen lisäksi on niitä, jotka ovat jonkin idän ei-katolisen kirkon jäseniä, sekä niitä, jotka kuuluvat johonkin reformaatiosta alkunsa saaneeseen kirkolliseen yhteisöön. Suomessa tyyppiesimerkki edellisestä on Suomen ortodoksinen kirkko, jälkimmäisestä Suomen evankelis-luterilainen kirkko.

Ekumeeninen pyrkimys Kristuksen perustaman yhden kirkon näkyvän ykseyden palauttamiseen ja kaipuu yhteiseen eukaristiaan kulkevat käsi kädessä. On samalla sekä surullista että toivoa antavaa, että niin monet eri kirkkokuntiin kuuluvat kristityt kaipaavat ehtoollisyhteyttä toisiin kirkkoihin kuuluvien veljiensä ja sisartensa kanssa. On kuitenkin niin, että katolisen kirkon vakaan käsityksen mukaan eukaristian lahjaan kuuluu eukaristiaa viettävän yhteisön uskon ja kirkollisen järjestyksen hyväksyminen ja tunnustaminen. Eukaristian vastaanottaminen on uskontunnustus, merkki jo olemassaolevasta uskonyhteydestä, joka konkretisoituu siinä, että kommuuniolla kävijä on kyseisen kirkon jäsen ja tietää ja tuntee kommuunion vastaanottamisen edellytykset.

Kirkon sakramentaalista elämää määrittää ennen kaikkea kirkon lakikokoelma eli kanoninen oikeus (Codex Iuris Canonici). Siinä myös annetaan tarkat ohjeet siitä, milloin ja millä edellytyksillä pyhä kommuunio voidaan jakaa ei-katolisille kristityille (vrt. Can. 844 § 3-4).

Idän ei-katolisten kirkkojen jäsenet voivat katolisen kirkon näkökulmasta (heidän omalla kirkollaan voi olla eri näkemys) saada parannuksen, eukaristian ja sairasten voitelun sakramentin katolisessa kirkossa, mikäli he etsivät ja pyytävät sitä oma-aloitteisesti ja ovat “oikealla tavalla järjestyneitä (rite sint dispositi)”.

Muutkin kristityt voivat — todellisen kuolemanvaaran tilassa tai hiippakunnan piispan pitäessä tilannetta tarpeeksi vakavana — saada katoliselta papilta nämä sakramentit, jos he eivät pääse oman yhteisönsä viranhaltijan luokse ja pyytävät katolisia sakramentteja oma-aloitteisesti, edellyttäen, 1) että he vilpittömästi uskovat näistä sakramenteista, niin kuin katolinen kirkko opettaa, ja 2) että he ovat “oikealla tavalla järjestyneitä”.

3. “Oikealla tavalla järjestyneitä”

Miten eukaristian sakramenttia kaipaava ei-katolilainen tietää olevansa “oikealla tavalla järjestynyt”? Tätä termiä on vaikea suomentaa selvästi, mutta käytännössä se tarkoittaa, että hänen täytyy täyttää kaikki samat edellytykset kommuunion vastaanottamiseksi, kuin jokaisen katolisen kristitynkin, paitsi että hänen ei tarvitse olla katolisen kirkon jäsen. Tämän pitäisi olla selvää jokaiselle, joka asiaa vähänkään pohtii, muutenhan eukaristian sakramentin vastaanottaminen olisi kirkon omille jäsenille vaikeampaa kuin muille eikä siinä olisi vähäisintäkään järkeä.

Tästä näkökulmasta katsottuna on ilmeistä, ettei “ehtoollisvierailu” katolisessa kirkossa ole kovin yksinkertainen ja helppo asia. Jokaisen kommuuniolla kävijän pitää uskoa katolinen opetus eukaristiasta, jotta hän tietäisi, mitä hän pyytää, ja elää itse sellaista elämää, että hän on kelvollinen ottamaan vastaan ihmiskunnan Pelastajan leivän ja viinin sakramentaalisissa muodoissa. Katolisen kirkon sakramenttien osalta tämän kelvollisuuden määrittelee lopulta katolisen kirkon opetusvirka niin uskon kuin moraalinkin kysymyksissä.

Idän kirkkoihin kuuluvien kanssa katolilaiset jakavat samat seitsemän sakramenttia, mutta reformaatiosta syntyneiden kirkollisten yhteisöjen kanssa eroja on myös sakramenttiopetuksessa. Esimerkiksi luterilaisille katolisen eukaristian sakramentin vastaanottaminen merkitsee siten väistämättä sitä — jos olemme täysin rehellisiä —, että he eivät enää usko eukaristiaan sillä tavalla kuin heidän yhteisönsä opettaa.

Siksi on kovin vaikea käsittää sellaista toimintaa, että toisissa maissa vieraillessaan ei-katolilaiset käyvät kommuuniolla katolisessa kirkossa, mutta kotimaassaan jatkavat sitten eukaristista elämää oman yhteisönsä piirissä. Sellainen toimintatapa ei ole rehellinen eikä kunnioittava katolisen kirkon uskovia kohtaan. Katolisen kirkon “ehtoollispöytä” ei ole avoin.

Uskon kasvaminen ja uskossa kasvaminen on prosessi, joka ylittää omat voimamme ja käsityskykymme. Katolisen käsityksen mukaan usko on lahja Jumalalta, samalla tavalla kuin kirkko on Jumalan keskuuteemme asettama hierarkkinen todellisuus, jolla on yksi usko ja yksi Jumalan sille antama järjestys. Kirkko hallinnoi sakramentteja, eikä niiden jakaminen ole subjektiivisten tunteiden vaan objektiivisten kriteerien alaista.

— Marko Tervaportti

Advertisements