Ruoaksi toiselle – ajatuksia äitiydestä

Muistattehan nämä Jeesuksen pysäyttävät sanat: ”Totisesti, totisesti: jos vehnänjyvä ei putoa maahan ja kuole, se jää vain yhdeksi jyväksi, mutta jos se kuolee, se tuottaa runsaan sadon” (Joh. 12:24)?

No, nämä sanat ovat kaikuneet monesti mielessäni hoitaessani nyt 11 viikon ikäistä esikoistani. Vauvan tarpeiden tulkitseminen ja vauvan ”taajuudelle” virittyminen on erikoinen kokemus. Se alkoi sujua itseltäni vasta, kun ymmärsin luopua omista, päivän ohjelmaa koskevista suunnitelmistani ja vauvanhoitoa koskevista kankeista käsityksistäni ja näkemyksistäni. Vastasyntynyt nukkuu milloin sattuu ja syö milloin sattuu. En voi olla varma, tuleeko päiväunista yhden vai neljän tunnin mittaiset. Aluksi suunnittelin aina tekeväni jotakin päiväunien aikana, mutta pian tajusin, että aiheutan tällä tavalla vain stressiä itselleni. Jos sen sijaan otan vastaan sen ajan, jonka vauva kulloinkin haluaa nukkua, pystyn hyödyntämään ajan stressittä.

Olen myös huomannut, että vauvanhoidossa ei minulle ole hyötyä koulutuksestani, ammattitaidostani, iästäni, ulkonäöstäni, varallisuudestani tai oikeastaan mistään, minkä kautta olen saattanut turhamaisena ihmisenä itseni arvottaa. Olen täysin mykkä ja osaamaton esimerkiksi sen ihmeellisen kokemuksen edessä, joka on lapsen ruokkiminen omalla rintamaidolla. Naisena ja äitinä joko pystyn tai en pysty ruokkimaan lastani tällä tavalla. En pysty omatoimisesti lisäämään maidon määrää – tämän osaavat tehdä vain vauva ja oma kehoni, jollakin mystisellä, symbioottisella tavalla. Minun on vain annettava sen tapahtua. Voin lukea vaikka kuinka monta teosta aiheesta, eikä niistä ole minulle juurikaan hyötyä.

Jollain tasolla olen siis kokenut äitiyden myötä tietynlaisen henkilökohtaisen ”kuoleman”. Se arkinen minä, jonka tunnen, on hetkeksi (vaiko pidemmäksikin aikaa…?) lakannut olemasta. Olen muuttunut hoivaajaksi ja peräti ruoaksi toiselle ihmiselle. Voi olla, että jotkut naiset kokevat tämän ahdistavana. Ranskalaiset feministit ovat kuulemma sitä mieltä, että imettäminen (tai jo äitiys itsessään) orjuuttaa naisen. Mielestäni tämä on surullinen väärinymmärrys. Äitiyshän on naisen etuoikeus. Myös imettäminen on mahdollista vain äidille, ei isälle. Miten näiden etuoikeuksien toteutuminen voisi olla naisen arvoa alentavaa? Pyhä Katariina Sienalainen vertaa jopa Pyhää Henkeä äitiin, joka ruokkii oikeamielistä ihmistä ”jumalallisen rakkauden rinnoista” (Dialogi, s. 270). Ehkä moni nainen haluaisi mieluummin määritellä itsensä juuri koulutuksensa, sivistyksensä, ammattitaitonsa jne. kautta, kuin ”tuottaa runsaan sadon” tarjoamalla itsensä rakastavana huoltajana ja ruokana pienelle lapselle?

Itse olen kokenut tämän ”pienen kuoleman” lopulta virkistävänä. Olen nöyrtynyt sen ihmeen edessä, joka on uuden elämän syntyminen. Omilla taidoillani tai varoillani en voi luoda uutta elämää, uutta ihmispersoonaa. Minulla ja neuvolan tädeillä ei ole varmaa tietoa mistään raskaaksi tulemiseen ja raskauteen liittyvästä asiasta – kaikkea voidaan vain arvailla kokemuksen perusteella. Lisäksi jokainen vauva on erilainen ja vaatii omanlaistaan hoivaa. Kaiken tämän edessä voin vain olla nöyrä ja herkkä kuuntelemaan omaa intuitiotani ja lapsen tarpeita. Voin vain olla äiti.

 Blessed-Virgin-Mary-Madonna-of-the-streets

– Miira Kuhlberg

Advertisements