Pyhyys – avoin kutsu kaikille

aititeresa

Joulukuussa Vatikaanista tuli tieto, että laajasti äiti Teresana tunnettu Agnes Gonxha Bojaxhiu julistetaan pyhäksi, mahdollisesti jo tämän vuoden aikana. Kalkutan äiti Teresa on jo aiemmin julistettu autuaaksi hänen esirukoustensa kautta tapahtuneen ihmeen perusteella, ja nyt paavi vahvisti toisen ihmeen, joka mahdollistaa kanonisaatioksi kutsutun prosessin viimeisen vaiheen, eli pyhäksi julistamisen.

Äiti Teresan tunnettuus on ollut omaa luokkaansa jo ennen näitä katolisen kirkon virallisia askeleita hänen pyhyytensä osoittamisessa. Kalkutassa toiminut hyväntekijä on ujuttautunut jopa arkipäiväiseen kielenkäyttöön sanontoina, kuten “siis emmä nyt mikään äititeresa oo”, tai “älä nyt leiki siinä jotai äititeresaa”. Autuaan Teresa Kalkuttalaisen popularisoituneen hahmon äärellä onkin luontevaa pohtia pyhyyden merkitystä. Mitä tarkoittaa olla pyhä ja voiko sellaiseksi oikeasti tulla? Vai onko pyhyys jotain niin todellisuudesta irrallista kuin edellä olevien sanontojen sävy antaa ymmärtää?

Oikeastaan pyhyyden merkitys on avattavissa hyvin lyhyesti: pyhyys on Jumalan lähellä olemista ja elämistä, kuolleen ihmisen tapauksessa Taivaan ikuisuudessa. Pyhäksi julistaminen tarkoittaa siis yksinkertaisesti sitä, että henkilön voidaan varmasti sanoa olevan Taivaassa. Tästä seuraa luontevasti kysymys, miten tuohon tilaan voi päätyä. Melkoisella varmuudella voi sanoa, että jos elää kuin äiti Teresa, ollaan pyhyyden suhteen vahvoilla. Äititeresamaisen elämän voi kuitenkin tulkita hyvin monella tapaa. Luultavasti jos satunnaiselta kadullakulkijalta kysyisi, kokeeko tämä olevansa pyhä tai pystyvänsä tulemaan sellaiseksi Teresan antamaan esimerkkiin verraten, vastaus olisi “no ei nyt sentään!” Ulkoisesti voi vaikuttaa siltä, että äiti Teresa on liian korkealentoinen esikuva tavalliselle ihmiselle: hän oli nunna, käytti koko elämänsä köyhien auttamiseen Intiassa ja perusti sääntökunnan. Näiden lyömättömän vaikuttavien pyhyyden merkkien äärellä unohtuu monesti se, että teot ovat juuri merkkejä pyhästä elämästä. Tärkeintä pyhässä ihmisessä on sisäinen asenne, ei se, että hän ulkoisesti täyttää tietyn kaavan.

Miten voin palvella?

Pyhyyteen pyrkivälle ominainen asenne on halu palvella Jumalaa ja täyttää hänen tahtonsa omassa elämässään Jeesuksen antaman esimerkin mukaisesti: “niin kuin ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan” (Mt 20:28). Jumalan palvelemisen tie on kuitenkin jokaiselle erilainen. Jumala ei ole luonut kasvotonta ihmiskuntaa, vaan tehnyt jokaiselle ihmiselle oman persoonan ja sielun. Siksi pyhäksi tulemisen ja Jumalan tahdon toteuttamisen tiekään ei voi olla kaikille täysin samanlainen. Tahto palvella Jumalaa on kyllä kaikkia pyhiä yhdistävä tekijä, mutta se, miten Jumala kutakin pyytää palvelemaan, vaihtelee eri ihmisten välillä. Joku on kutsuttu pyhittymään sääntökuntalaisena äärimmäisessä köyhyydessä eläviä auttaen, toinen aviopuolisona ja lasten vanhempana, kolmas seurakuntapappina. Kutsumuksia on lukemattomia, ja niiden eri variaatioita on tasan niin monta kuin on ihmisiäkin. Jokainen niistä on yhtä hyvä tie pyhyyteen.

Keskeistä pyhyydestä jyvälle pääsemisessä on aktiivinen ja säännöllinen rukouselämä, olipa kutsumus mikä tahansa: on vaikea kuulla, miten Jumala pyytää juuri minua palvelemaan ja tulemaan luokseen, jos ei ikinä pysähdy kuuntelemaan. Pyhittyminen on elämän mittainen prosessi ja matka, joka vaatii päivittäistä työtä ja Jumala-suhteen hoitamista, myös virheiden tekemistä ja niistä oppimista. Jumalan rakkaudella ja laupeudella ei ole rajoja – vaikka harhailisi tieltään pahastikin ja ei kuuntelisi ollenkaan, Jumala on aina jo odottamassa harhailijaa avosylin takaisin. Katoliselle kristitylle konkreettinen tapa Jumalan luo palaamiseen on sakramentaalinen rippi, joka on korvaamaton armon lähde tiellä pyhyyteen. Jumala ei koskaan jätä heitteille ja on se joka tekee aloitteen, mistä Jeesuksen asettama ripin sakramenttikin on kaunis osoitus. Mutta ihmisellä on vapaa tahto ja hän voi näin ollen jättää kuuntelematta ja olla ottamatta Jumalan kädestä kiinni.

Myös kuuntelematta jättäminen ja tieltä harhaileminen tarkoittavat eri asioita eri kutsumuksilla varustetuille. Jos esimerkiksi monilapsisen perheen äiti päättäisi, että nytpä lähden loppuelämäkseni Intiaan tekemään lähetystyötä ja jätän mieheni huolehtimaan lapsista yksin, on kyseessä hänelle hyvin todennäköisesti harha-askel. Jos taas Kalkutan äiti Teresa olisi selvästä sääntökuntakutsumuksestaan huolimatta päättänyt jättää koko homman ja perustaa vaikkapa menestyvän yrityksen, olisi hän jättänyt kuuntelematta Jumalan ääntä, ja ajautunut Hänestä kauemmaksi.

Ihan tavallisia pyhiä

Äiti Teresa on pyhä siksi, että hän täytti uskollisesti, päivä kerrallaan, sen tehtävän, jonka Jumala hänelle oli antanut. Hänen kohdallaan se tarkoitti upeita laupeudentekoja, jotka inspiroivat koko maailmaa. Hyvin suurelle osalle ihmisistä tie pyhyyteen käy tavallisen perhe-elämän kautta – siis sellaisen arkisen pakerruksen, josta ei yleensä kirjoitella lehdissä. Arjen sankari, joka haluaa elää ja tehdä kaiken Jumalalle samalla asenteella kuin äiti Teresa, on yhtä loistokkaalla pyhittymisen tiellä kuin hänkin.

Yksi pyhäksi tulemisen hienoimmista piirteistä on se, että olipa kutsumus mikä tahansa, se ei koskaan ole kaavamaisesti sama kaikille. Jokaisen avioparin tarina on erilainen, samoin jokaisen selibaatissa elävän tie kutsumuksensa löytämiseen on ainutlaatuinen. Jumala on kiinnostunut kaikista henkilökohtaisesti ja tuntee ihmiset paremmin kuin he itse. Hän haluaa rakentaa jokaisen luomansa ihmisen kanssa elämänmakuisen, yksilöllisen rakkaussuhteen. Jumalan kanssa eläminen ja pyhäksi kasvaminen, oman tien löytäminen, onkin samalla itsensä tuntemaan oppimista. Kun kuuntelee Jumalaa ja on kiinnostunut siitä, mitä Hänellä on juuri minulle sanottavaa, kasvaa sellaiseksi kuin Jumala on kunkin meistä luonut – pyhäksi. Tämä vaatii kaikilta sitä, mistä autuas äiti Teresa on meille esimerkki: antautumista täysin ja luottaen Jumalan vietäväksi, veipä se tie minne tahansa.

– Anna-Riina Hakala

Advertisements