Onnellisen tietämättömyyden loppu

paavi ja patriarkka ctv-youtubeUutiset kertoivat hiljattain siitä, kun “paavi ja patriarkka suutelivat toisiaan” ensimmäistä kertaa tuhanteen vuoteen. Oliko suudelman takana jotakin merkittävämpää?

Paavi Franciscus ja Moskovan patriarkka Kirill, joka johtaa suurinta yksittäistä ortodoksista kirkkoa, tapasivat toisensa Havannan kansainvälisellä lentokentällä perjantaina 12.2.2016. Kohtaamista oli tietenkin valmisteltu pitkään ja sen kohokohtana on todellisuudessa pidettävä paavin ja patriarkan allekirjoittamaa yhteistä julistusta. Julistuksen suomennoksen voi lukea täältä: http://katolinen.fi/?p=9921.

Vaikka symbolit ovat tärkeitä ja vaikka tietysti on niin, ettei yksittäinen kirkonjohtajien tapaaminen hävitä kaikkia eroja ja ongelmia kirkkojen välillä, on tapaamisen merkitys sittenkin suuri. Se nimittäin osoittaa kiistämättömästi sen, että kirkot todella etsivät toisiaan voidakseen antaa yhteisen todistuksen uskostaan kolmiyhteiseen Jumalaan. Se osoittaa, että kirkot näkevät tämän päivän maailmassa paljon sellaista, mihin niiden on entistä voimakkaammin puututtava: epäkohtia, lohduttomuutta, väkivaltaisuuksia, vainoja. Kirkot ymmärtävät, että yhteistyötä tekemällä ne voivat olla vahvempia kuin yksin.

Mistä paavi ja patriarkka sitten sopivat? Mihin kirkkojen yhteinen julistus kiinnitti huomiota? Nostan tässä esille vain joitakin julistuksessa käsiteltyjä aiheita.

Kristittyjen vainot

Käännämme katseemme ensi sijassa niihin maailman alueisiin, jossa kristityt ovat vainon uhreja. Monissa Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan maissa veljemme ja sisaremme Kristuksessa joutuvat tapetuiksi perheittäin, kylittäin ja kaupungeittain. Heidän kirkkojaan tuhotaan ja ryöstetään barbaarisesti, heidän pyhiä esineitään häväistään ja monumenttejaan tuhotaan. Syyriassa, Irakissa ja muissa Lähi-idän maissa toteamme suruksemme valtaisan kristittyjen paon maasta, josta uskomme leviäminen alkoi ja jossa he ovat apostolien ajoista saakka asuneet yhdessä muiden uskonnollisten yhteisöjen kanssa. (8)

Pyydämme kansainvälistä yhteisöä toimimaan kiireesti, jotta enempi kristittyjen karkottaminen Lähi-idästä estetään. (9)

Kumarramme päämme niiden marttyyrikuoleman edessä, jotka oman henkensä hinnalla todistavat evankeliumin totuudesta valiten mieluummin kuoleman kuin Kristuksesta luopumisen. Uskomme, että nämä aikamme marttyyrit, jotka kuuluvat eri kirkkoihin mutta joita yhdistää yhteinen kärsimys, ovat kristittyjen ykseyden pantti. (12)

 Vuoropuhelu ja uskonnonvapaus

Tänä levottomana aikana uskontojen välinen vuoropuhelu on välttämätöntä. Erot uskonnollisten totuuksien ymmärtämisessä eivät saa estää eri uskontoihin kuuluvien elämistä rauhassa ja sopusoinnussa. Nykyolosuhteissa uskonnollisilla johtajilla on erityinen vastuu kasvattaa uskoviaan kunnioituksen hengessä niiden vakaumuksia kohtaan, jotka kuuluvat toisiin uskonnollisiin traditioihin. Yrityksen oikeuttaa rikollisia tekoja uskonnollisin iskulausein ovat ehdottomasti mahdottomia hyväksyä. Mitään rikosta ei voi tehdä Jumalan nimeen, ”sillä Jumala ei ole epäjärjestyksen vaan rauhan Jumala” (1. Kor. 14:33). (13)

Samaan aikaan olemme huolissamme tilanteesta monissa maissa, joissa kristityt yhä useammin kohtaavat uskonnonvapauden rajoittamista, rajoituksia oikeuteen todistaa omista vakaumuksistaan ja elää niiden mukaan. Erityisesti toteamme, että joidenkin maiden muuttuminen sekularisoituneiksi yhteiskunniksi, joille jokainen viittaus Jumalaan ja hänen totuuteensa on vierasta, on vakava uhka uskonnonvapaudelle. Meille aiheuttaa huolta nykyinen kristittyjen oikeuksien rajoittaminen, ellei jopa syrjintä, kun jotkut poliittiset voimat, joita usein ohjaa melko aggressiivinen sekularismi, pyrkivät työntämään heidät syrjään julkisessa elämässä. (15)

Euroopan integraatioprosessin, joka alkoi vuosisatojen veristen konfliktien jälkeen, monet ottivat vastaan toivolla, takeena rauhasta ja turvallisuudesta. Kehotamme kuitenkin pysymään valppaina sellaista integraatiota vastaan, joka ei kunnioita uskontojen identiteettiä. Pysyen avoimena muiden sivilisaatiomme uskontojen panokselle olemme vakuuttuneita siitä, että Euroopan on pysyttävä uskollisena kristityille juurilleen. Pyydämme Länsi- ja Itä-Euroopan kristittyjä liittymään yhteen todistaakseen yhdessä Kristuksesta ja evankeliumista, niin että Eurooppa säilyttäisi sielunsa, jota kaksituhatvuotinen kristillinen traditio on muovannut. (16)

Perhe ja elämän puolustaminen

Perhe on ihmiselämän ja yhteiskunnan luonnollinen keskus. Olemme huolissamme perheen kriisistä monissa maissa. Ortodoksit ja katolilaiset jakavat saman käsityksen perheestä ja heidät on kutsuttu todistamaan, että se on pyhyyden tie, joka todistaa puolisoiden uskollisuudesta keskinäisessä suhteessaan, avoimuudesta jälkeläisille ja lastensa kasvattamiselle, solidaarisuudesta sukupolvien kesken ja heikompien kunnioittamisesta. (19)

Perhe perustuu avioliittoon, joka on miehen ja naisen välisen vapaan ja uskollisen rakkauden teko. Se on rakkautta, joka sinetöi heidän liittonsa ja opettaa heitä ottamaan toisensa vastaan lahjana. Avioliitto on rakkauden ja uskollisuuden koulu. Suremme sitä, että muita yhteiselämän muotoja asetetaan nykyään samalle tasolle avioliiton kanssa samalla kun julkinen tietoisuus hävittää raamatullisen tradition pyhittämän käsityksen isyydestä ja äitiydestä miehen ja naisen erityisenä kutsumuksena avioliitossa. (20)

Pyydämme kaikkia kunnioittamaan loukkaamatonta oikeutta elämään. Miljoonilta lapsilta riistetään mahdollisuus syntyä maailmaan. Syntymättömien lasten veri huutaa Jumalalle maasta (vrt. 1. Moos. 4:10). Niin sanotun eutanasian kehittyminen saa aikaan sen, että vanhukset ja sairaat alkavat tuntea itsensä liialliseksi taakaksi perheilleen ja yhteiskunnalle yleensä. Olemme huolissamme myös lääketieteellisesti avustetun hedelmöittymisen menetelmistä, koska ihmiselämän manipuloiminen on hyökkäys ihmiselämän perusteita vastaan, ihmisen joka on luotu Jumalan kuvaksi. Pidämme velvollisuutenamme muistuttaa muuttumattomista kristillisistä moraaliperiaatteista, jotka perustuvat elämään kutsutun ihmisen arvokkuuden kunnioittamiseen Luojan suunnitelman mukaisesti. (21)

 

Jo näiden kolmen asiakokonaisuuden avulla paavi ja patriarkka osoittavat selvästi, minkälaisia haasteita kristinuskon edessä on meidän aikanamme. Tarkemmin tarkasteltuna nämä haasteet ovat vahvasti ideologisia ja perustuvat sittenkin – enemmän kuin pintapuolisesti uskoisimmekaan – syvälle ihmisten maailmankatsomukseen.

Suurin osa ihmisistä elänee onnellisen tietämättömyyden vallassa. Eivät he ole tehneet tietoista valintaa toimiakseen systemaattisesti (esimerkiksi) kristinuskon periaatteita vastaan tukemalla kehitystä, joka murentaa monia juutalais-kristillisiä arvoja ja siten koko länsimaisen yhteiskunnan perustaa. Yhteinen julistus on kuitenkin taas muistutus siitä, ettemme voi enää elää tällaisessa onnellisen tietämättömyyden tilassa. Jotta kehitys huonompaan suuntaan ei jatkuisi ja menisi vielä pidemmälle, kristittyjen ja muiden hyvän tahdon ihmisten on herättävä ja pysäytettävä se. Tässä on paavin ja patriarkan tapaamisen suurin sanoma. Jos ihmisten herättämiseen tarvitaan yksi poskisuudelma, niin hyvä.

— Marko Tervaportti

Advertisements