Zachary King – Saatananpalvojasta kristityksi

zacharykingyoutube

Zachary King kiertää maailmaa puhujana ja on julkaissut Youtube-videoita. Kirjakin on tarkoitus julkaista tänä vuonna 2017. Hän kertoo omaa elämäntarinaansa. Se alkaa pojasta, joka on hyvin kiinnostunut kaikesta taikuudesta ja siihen liittyvästä. Hän ammentaa tietoa oman aikansa fantasiaelokuvista, roolipeleistä ja taikuuteen liittyvistä elokuvista. Vähitellen hän huomaa omaavansa ”kykyjä”, ja että hänen oppimansa taiat toimivat! Eikä tässä taikuudella tarkoiteta kaupallista taikatemppuilua, kuten jäniksen vetämistä hatusta, vaan okkultistista toimintaa.

Nuori Zachary löysi koulusta muita magiasta kiinnostuneita ystäviä ja liittyi lopulta saatananpalvojien lahkoon, eteni arvoasteikolla ja teki taikoja päivittäin yli 25 vuotta. Noin kymmenen vuotta sitten hän koki voimakkaan kohtaamisen Jeesuksen kanssa ja kääntyi katolilaisuuteen. Kun haastattelin Kingiä tätä artikkelia varten, hän puhui paljon sudenkuopista, joita paholainen laittaa ihmisten poluille.

”En tarkoita, että Paholainen on jokaisen kiven alla, mutta hän saattaa olla jonkun kiven alla, tai tulla vastaan seuraavan nurkan takana. Tämän takia ihmisen täytyy olla tietoinen asiasta ja pysyä lähellä Jumalaa.” Esimerkiksi lasten kastaminen on hänestä tärkeää tehdä mahdollisimman pian. Esimerkin hän ottaa Jeesukselta, joka ei – vastasyntyneiden kastettavien tavoin – ollut tehnyt syntiä, mutta vastaanotti tästä huolimatta kasteen. Kasteessa ihminen vastaanottaa Pyhän Hengen.

Tarvitsemme Pyhän Hengen johdatusta ja suojelua päivittäin arjessamme. King täsmentää: ”Siinä samassa hetkessä, kun ihmislapsi ilmestyy äidin kohtuun ja aloittaa elämänsä, on tämä pieni ihminen alttiina vaaroille. Jo silloin Paholainen kuiskii äidin korvaan ja yrittää saada hänet uskomaan, ettei hänen sisällään kasvava lapsi ole hyvä asia: sinulla ei ole varaa siihen, sinut potkitaan sen vuoksi ulos kotoasi, poikaystäväsi tai miehesi jättää sinut, vanhemmat eivät hyväksy tätä ja asut kohta yksin ja varattomana kadulla. Sinun täytyy abortoida lapsesi”.

Fyysinen maailma on kytköksissä henkiseen puoleemme, ja Kingin mielestä Paholaisella on käytössään moderni miinakenttä, jolla harhauttaa ihmisiä. Monelle raha ja siihen liittyvät seikat määrittävät ihmisen arvon hyvin voimakkaasti. Rahalla saatavat vempaimet ja vaatteet eivät itsessään ole pahoja. Vaara piilee siinä, että tyydytystä haetaan jostain, mistä sitä ei voi koskaan saada. Totuus on, että: ”Sinä hetkenä, kun kävelet ulos kaupasta uuden puhelimesi kanssa, niin uusi malli on jo tulossa”. Kingin mielestä ihmiset ajattelevat, että heidän arvostuksensa toisten ihmisten silmissä riippuu siitä, millainen puhelin ja auto tai millaiset vaatteet heillä on. Siksi kuuluu ostaa kalleinta tavaraa mihin itsellä on varaa. Eihän kukaan halua olla arvoton yksilö muiden silmissä.

Vade retro Satana!

Kingin mukaan paras tapa välttää Paholaisen sudenkuopat on tietoinen synnin välttäminen, Messussa käynti, rippi, rukouselämä ja ruusukko. King kannustaa myös viettämään aikaa kirkossa tabernaakkelin edessä – Jumalan edessä. Se auttaa myös vahvistamaan ajatusta Kristuksesta, joka on läsnä jokaisessa ehtoollisessa. King painottaa armon tilaa, johon olisi hyvä jokaisen pyrkiä. Nämähän kuulostavat ihan normaalilta tieltä Jumalan etsinnälle ja uskon vahvistamiselle!

Henkimaailman asioista Kingillä on paljon kokemusta. Hän on katolilaisuuteen käännyttyään avustanut eksorkisteja, koska hän itse toimi pitkään velhona saatanallisessa kultissa ja oli päivittäin tekemisissä demonien kanssa. King kertoo, että: ”Synti on henkinen asia. Teet ehkä syntiä fyysisesti tai henkisesti mutta jos et ole tunnustanut syntejäsi Jumalalle, niin synnin tahra on sielussasi. Jos menet tällaisessa tilassa samaan huoneeseen, jossa eksorkismi tapahtuu, demoni voi paljastaa syntisi kaikille läsnäoleville. Mitenkö tämä on mahdollista? Vain siten, että demoni on henkinen olento, ja synti on tahrannut sinun sielusi. Tämän demoni vaistoaa ja tietää”.

Saatanallisia säveliä?

Puhumme vielä hieman musiikista. Itse olen huomannut monen 80-luvun rockmuusikon kertoneen omista kokemuksistaan okkultismin kanssa. Muutamat ovat kertoneet jättäneensä nämä kokemukset nuoruuteensa ja kääntäneet veneensä kohti Kristusta. Toiset taas kuuluvat avoimesti Saatanan kirkkoon tai käyttävät sanoituksia tai kuvia, joilla yhtyeen voi yhdistää helposti Saatanan ihannointiin. Rockmusiikkiin kuuluu myös hyvin vahvasti kapina. Kapina vanhempia ja auktoriteetteja vastaan. Kysyinkin Kingiltä, onko tällä kapinalla hänen mielestään yhteys itse alkuperäiseen kapinoitsijaan, Luciferiin, joka kapinoi Jumalaa vastaan ja heitettiin pois taivaasta.

”Arvaa kuka taivaassa vastasi musiikista?” kysyy King retorisesti ja viittaa Luciferiin. ”Musiikki on välittäjäaine, joka puhuttelee suoraan ihmisen sydäntä, eikä sitä voi oikein pysäyttää, kun kuuntelee musiikkia”. Tämä on varmasti yksi syy siihen, miksi satanistisia yhtyeitä on niin paljon. (Helsingin luterilaisen seurakunnan Kirkko ja Kaupunki lehdessäkin mainostettiin joulukuussa satanistien musiikista tehtyä dokumenttia.) Musiikki antaa sille ominaisella, suoraan sydäntä puhuttelevalla tavalla, ihmiselle voimaa. Tietysti tätä musiikin ominaisuutta voi käyttää hyväänkin. ”Jos kuuntelet gregoriaanista kuorolaulantaa 24 tuntia päivässä, pärjäät todennäköisesti vähemmällä unella ja tunnet itsesi rauhalliseksi. Voit toki myös kuunnella jotain menevämpää aamuisin, jotta saat päiväsi hyvin käyntiin, ja illalla taas jotain hitaampaa, joka valmistaa sinut uneen. Nämäkään eivät kuitenkaan anna täyttymyksen ja rauhan tunnetta, vaan ehkä väliaikaisen mielihyvän tai muutoksen”.

Ruusukon ritarit

Maailmassa on tällä hetkellä erityisen paljon vainoa kristittyjä kohtaan. Paavi Franciscuksen sanoin: ”Maailma on sodassa kristittyjä vastaan”. Mitä King tuumaa maailman tilasta? ”Toivon, että paavi julistaisi uuden ristiretken – esimerkiksi siten, että hän pyytäisi kaikkia rukoilemaan ruusukkoa tiettyyn aikaan päivästä.” Rohkea ajatus!

Lopetamme haastattelun loogiseen päätelmään, kun pohdimme Neitsyt Marian asemaa kristinuskossa: ”Maria synnytti Jeesuksen, Jeesus on Jumala, Maria on siis Jumalanäiti”. Asia harvinaisen selvä!

– Antti Kuhlberg

 

Lisää aiheesta:

– Zachary Kingin oma Youtube-sivu: https://www.youtube.com/channel/UCFcZG46lfRhaEOvMPGW-cNw

– Video yhdestä Kingin monista puhetilaisuuksista: https://www.youtube.com/watch?v=ZcSkFIIb3S0